Julkisen hallinnon uudistaminen
Tähän kokoelmaan on koottu eOppivan sisältöjä, jotka tukevat julkisen hallinnon strategian mukaista uudistumista. Johdantona tämän kategorian koulutuksille toimii projektipäällikkö Eeva Kaunismaan (valtiovarainministeriö) blogi ja video, joissa kerrotaan, miksi uudistamista tarvitaan ja mistä siinä on kyse. Sukella syvemmälle tietopohjaiseen päätöksentekoon, ihmislähtöisiin palveluihin tai ketterään yhteiskehittämiseen!
-
Yhteinen suunta uudistumiselle
Kiihtyvä ilmastokriisi, ikääntyvä ja keskittyvä väestö, digitalisaatio ja sen aiheuttama työn murros sekä globaalistuva ja…
-
Tiedon äärellä – Johdatus tietopolitiikkaan
Tiedolla on suuri merkitys osana arkea, työtä ja koko yhteiskuntaa.
-
Tutkimuslukutaito
Asiantuntijan tutkimuslukutaitovalmennuksessa harjaannutat kriittistä ja
-
Medialukutaito julkishallinnossa
Medialukutaito on keskeinen kansalaistaito, jonka merkitys korostuu yhä
-
Digiturvallisuus kuntien luottamushenkilöille
Luottamuksen varmistaminen on keskeistä luottamushenkilön tehtävässä.
-
Ihmisoikeudet
Ihmisoikeudet-luentosarja on Ihmisoikeuskeskuksen tuottamana luentosarja,
-
Tekoäly yhteiskunnassa
Webinaarissa käsittelemme sitä, miten tekoälyä käytetään
-
Avoin hallinto on käytännön tekoja
Tässä koulutuksessa opit avoimen hallinnon eri näkökulmista ja miten
-
Hyvä virkakieli – Toimiva hallinto on kielestä kiinni
Kieli on tärkein työvälineemme. Se on vapaasti kaikkien käytettävissä,
-
Palvelumuotoilun perusteet
Palvelumuotoilun perusteet on paljon toivottu, kaikille avoin koulutus. Se
-
Näkökulmia ihmiskeskeisyyteen
Tässä koulutuksessa tutustut erilaisiin näkökulmiin ihmiskeskeisyydestä
-
Kestävän kehityksen osaajaksi
Kestävällä kehityksellä on suuri merkitys ihmiselämän edellytysten
-
Ennakkoarviointi – Tunnista työsi vaikutukset ihmisten hyvinvointiin
Opi ymmärtämään oman työsi vaikutukset ihmisten terveyteen ja
-
Saavutettavuus ja digipalvelulain vaatimukset
Tervetuloa oppimaan, mitä saavutettavuus tarkoittaa ja miten laki
-
Tiedon visualisointi
Tiedon visualisointi -koulutuksessa opit numeerisen datan visualisointia. Sen
-
Sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus - Miksi ja miten?
Sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole mielipidekysymyksiä.
-
Digituki – Taitoja tuen antajalle
Digituki ja palveluneuvonta kuuluu monen meistä työhön. Digituen
-
Saavutettavat asiakirjat verkossa
Koulutuksen käytännön ohjeet auttavat sinua tuottamaan saavutettavia
-
Yhdessä ohjautuvan verkoston johtaminen
Verkostomainen työ helpottaa monimutkaisten, monialaista yhteistyötä
-
Päämääränä laadukkaat digipalvelut
Julkiset palvelut digitalisoituvat vauhdilla. Myös lainsäädäntö tukee
-
Julkisilla hankinnoilla kestävä tulevaisuus
Kestävät julkiset hankinnat tarkoittavat hankintoja, joissa otetaan
-
Tiedosta tekoihin
Tiedosta tekoihin on johdanto tiedolla johtamisen ja tiedon hyödyntämisen
-
Paikkatiedolla parempia päätöksiä
Suuri osa julkishallinnon tuottamasta tiedosta on paikkatietoa.
-
Johdanto virkamiesetiikkaan
Johdanto virkamiesetiikkaan -koulutuksessa opit tunnistamaan keskeisimmät
-
Virkamiesetiikkaa käytännössä
Virkamiesetiikkaa käytännössä -koulutus ohjaa sinut tunnistamaan
-
Högklassiga digitala tjänster som mål
De offentliga tjänsterna digitaliseras i rask takt. Även lagstiftningen
-
Vid kunskapens källa – Introduktion i informationspolitik
Informationen har stor betydelse i vardagen, arbetet och i hela samhället.
-
Kansalaisyhteiskunta – mitä julkisen hallinnon tulisi siitä tietää?
Tästä koulutuksesta saat yleistietopaketin kansalaisyhteiskunnasta.
-
Kunnat ja valtio kumppaneina – yhteistyö rakentaa toimivaa yhteiskuntaa
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kunnat tuottavat ja