Pakkoko sitä on näitä uusia alustoja ottaa käyttöön?
Suljen ja avaan erilaisia ohjelmia ja ikkunoita kuin viimeistä päivää. On niin montaa järjestelmää ja ohjelmistoa, etten muista enää puolienkaan salasanoja. Osa niistä on niin hankalia, että pelkkä ikonin tuijottaminen aiheuttaa hikikarpaloiden kirpoamisen otsalle. Uusimpana sähköpostissa killottaa linkki eOppivaan. Ai että pitäisi opetella taas uusi alusta, että pääsisi opettelemaan lisää uusia asioita? Pitäisi taas olla niin tehokas.
Kahvipöydässä kollegat puhuvat Android-kurssista, jonka ovat juuri suorittaneet. Yksi kehuskelee ja esittelee puhelimella oppimiaan temppuja. ”Tämä on kyllä just näitä nykypäivän kotkotuksia”, pistän väliin. ”Että pitäisi mennä tietokoneella jotain hiivatin Android-kurssia katselemaan, vaikka olisi ihan töitäkin tehtäväksi.”
Mutta sitten Markku sanoo jotain, mikä pysäytti pullan liikkeen kesken kaiken ja sokerit rapisevat lautaselle. ”Niin, mutta ethän sinä sitä sinun työpuhelinta OSAA käyttää, että ehkä se kurssi ois sulle ihan hyvä.” No perhana, Markku saattaa olla tässä asiassa oikeassa.
Missäs se osoite nyt olikaan?
Kahvin kulkeutuessa koneistossa mahan kautta aivoihini, tuijottelen hetken aikaa tietokoneen ruutua ja mietin nykymaailman menoa. Toisaalta niinhän se kyllä se Markkukin sanoi, että se järjestelmä on helppokäyttöinen. Se vanha koira ei kyllä helpolla uusia temppuja opi! Jos sekin on sitä kerran käyttänyt, niin kai minäkin siitä selviäisin.
Lounastauon jälkeen nappaan salaa läppärin kouraan ja kaivan esiin sen hiivatin sähköpostin, jossa osoite sinne eOppivaan on. Nakuttelen osoiteriville eoppiva.fi ja mietin enteriä läimäyttäessäni, että sen olisi kyllä ehkä voinut arvatakin. Ai tänne pääsee kirjautumaan Vilma-tunnuksilla? No sehän kätevää. En olisi kyllä yhtään uutta salasanaa enää keksinytkään.
Katselen vähän sitä Android-kurssia ja on se kai myönnettävä, että se on aika hyvä. En tiedä kyllä, viitsinkö Markulle tunnustaa. Muutaman videon jälkeen ymmärrän viimein, miksi puhelimeni käyttäytyy välillä niin kamalan omituisesti. Ja nyt osaan ehkä viimein vastata niihin tyttären kuvaviesteihin, kun se lähettää neljä vauvakuvaa päivässä.
Uskaltaakohan tuosta klikata?
En minä sitä ensisilmäyksellä rakasta. Siinä se on yksi järjestelmä muiden joukossa, enkä minä niitä yhtään enempää tarvitsisi. Mutta jos tästä jotain hyvää on kaivettava, niin ainakaan tätä ei tarvitse ladata eikä asentaa eikä päivittää. Se tästä vielä puuttuisi, että se herjaisi viikon välein, että saatavilla on uusi päivitys.
Olihan se kuitenkin aika helppo käyttää ja se Android-kurssi oli melko hyvä ja helppo tehdä matkalla töihin junassa. Ehkä pitäisi seuraavaksi katsoa vähän sitä PowerPoint-kurssia, kun on taas se iso kokous tulossa. En meinaa enää saada kaikkea tekstiä yhdelle kalvolle mahtumaan ja joku valitti viimeksi, että siitä oli vaikea saada selvää. Ehkä siitä kurssista saisi jotain ideoita, miten tekstiä kannattaisi asetella.
Muutaman viikon päästä Liisa HR-osastolta lähettää sähköpostia koko porukalle. ”Kaikki te joilla on uusi työpuhelin, huomasitteko, että eOppivassa on näppärä kurssi puhelimen käyttöön? Tässä linkki.” Klikkaan linkkiä ja päädyn tuttuun näkymään. ”Minäpä tein sen jo”, vastaan Liisalle tyytyväisesti myhäillen.
eOppivan digitaalisten koulutusten suunnittelu- ja toteutusprosessissa loppukäyttäjä eli oppija on kaiken keskipisteessä. eOppivan mallioppijat on työstetty yhdessä valtionhallinnon työntekijöiden kanssa työpajoissa vuonna 2017. Ne auttavat hahmottamaan koulutuksen kohderyhmää ja oppijoiden monenlaisia tarpeita. Huomioimme kaikkien mallioppijoiden tavat oppia ja asennoitua koulutuksia suunnitellessamme. Voit tutustua tähän ja muihin oppijoihin tarkemmin lukemalla Pelikirjaa.
”Perässä vedettävän” tarinan on kirjoittanut koodarikuiskaaja Elisa Heikura.
