Odotukset täyttyivät ja ylittyivät
Oppimis- ja palvelumuotoiluharjoitteluni HAUSilla on tulossa päätökseen. Harjoittelun alkaessa tiesin, että olen haukkaamassa ison palan kakkua. Odotin harjoittelulta työkokemuksen kasvamista ja halusin oppia itsestäni jotain uutta. Tavoitteeni täyttyivät ja ylittyivätkin, sillä sain työskennellä intensiivisesti monipuolisissa projekteissa.
Neljässä kuukaudessa voi saada paljon aikaan, kun pääsee työskentelemään huippuosaajien kanssa. Kaiken lisäksi innostuin jostain uudesta! Teollisen ja brändimuotoilun opiskelijana palvelumuotoilu on minulle uusi aluevaltaus, ja sitä maailmaa haluan tutkia lisää.
Näiden projektien parissa työskentelin:
- MOPA
- Tiedolla johtamisen palvelumuotoiluprojekti
- Asiointipisteiden palvelumuotoiluprojekti
- Aurora Ai
- Palvelumuotoilupäivän konseptointi
- Digitiaaliset virikepäivät Verolle ja ESAVI:lle
Maksimaalista oppimista
Välillä mentiin oman osaamisen äärirajoilla, se on kehityksen ja oppimisen kannalta välttämätöntä. Ensimmäisten viikkojen aikana olin pihalla kuin lumiukko, mutta tiesin, että lopulta kokonaisuus alkaa hahmottua ja työ rutinoitua, kunhan sinnikkäästi tarttuu tuumasta toimeen. Minulle tulivat tutuiksi ketterä sprinttimalli sekä palvelumuotoilun tuplatimantti. Näitä aion soveltaa jatkossakin. Hyvien keskustelujen ja hiljaisen tiedon arvoa en voi tarpeeksi korostaa.
Digifasilitointitaitoja pääsin hiomaan monesti ja ihmisten kohtaaminen digisti muuttui arkiseksi. Lisäksi oivalsin, että visualisointitaidot ovat palvelumuotoilijalle tärkeä työkalu, ja tämä kuuluukin parhaimpaan osaamiseeni. Metatyöhön menevä aika taasen yllätti minut ja sen tärkeys myös konkretisoitui. Paljon täytyy tapahtua näyttämön verhojen takana, jotta prosessi olisi ulospäin mahdollisimman selkeä.
Muita harjoittelun oppeja & anteja:
- Haastavien aiheiden palvelumuotoilu konkretisoitui. Huomasin, että aineeton muotoilu on minulle haastavampaa kuin esimerkiksi fyysisen tuotteen muotoilu
- Yhteiskehittäminen ei jäänyt pelkäksi kauniiksi ajatukseksi, vaan se todella toteutui ja pääsin tapaamaan monta upeaa ihmistä diginä
- Opin priorisoimaan ajankäyttöä ja arvioimaan kuinka kauan minulta vie aikaa hoitaa työtehtäviä
- Kun kalenteri on täpötäynnä on ihan okei sanoa, että ”nyt ei yksin pysty”
- Fasilitointitaidot & ihmisten ohjaaminen digimaailmassa tulivat tutuksi ja huomasin myös olevani näissä etevä
Kiitollinen kokemuksesta
En voisi toivoa harjoittelupaikalta enempää, ja annoin myös itsestäni sata prosenttia. Tältä työharjoittelun kuuluukin tuntua. Sain suoraa palautetta, kritiikkiä, ohjausta, vastuuta ja apua aina kun tarvitsin. Ennen kaikkea sain rohkaisua ja kiitosta työstäni, niin lähikollegoilta kuin projekteihin osallistuneilta ihmisiltäkin. Harjoittelu HAUSilla vahvisti muotoilijaminäkuvaani ja asetti uusia tavoitteita tulevalle uralleni!
Kiitos kaikille HAUSilaisille, olette jokainen mahtavia tyyppejä! Kiitos digitiimille, jonka parissa työskentelin. Etätyöskentelystä huolimatta pääsin osaksi tiivishenkistä porukkaa, jossa kaikki ovat avuliaita ja omaavat huipun huumorintajun. Lopuksi erityinen kiitos Saaralle ja Tuirelle, joiden asiantuntevassa ohjauksessa sain olla päivittäin. Keskustelut teidän kanssanne olivat arvokkaita. Toivottavasti osanen teidän varmasta asenteestanne ja osaamisestanne tarttui minuunkin.
Tämä työharjoittelu jää mieleeni tärkeänä ja positiivisena kokemuksena. Iso kiitos koko HAUSin porukalle!