SaaraSaarinen   11.05.2018

eOppivan pedagoginen pelikirja v 1.0

Digitaalisen oppimiskokemuksen suunnittelu & toteutus palvelumuotoilun keinoin yhteiskehittämällä

Aloitin työt eOppiva-tiimissä huhtikuun alussa ja pääsin heti käärimään hihani verkko-oppimisprosessin kehittämisessä. Ajankohta oli ihanteellinen: eOppiva-tiimille oli kertynyt jo paljon hyväksi havaittuja toimintamalleja kuluneen vuoden aikana toteutetuista tuotannoista, mutta uusia tuotantoja ei huhtikuun aikana startattu. Pääsin siis rauhassa perehtymään työhön, työtapoihin ja olemassa olevaan prosessikuvaukseen. Petteri, Janne, Ilkka & Hanna pääsivät puolestaan vastailemaan lukuisiin kysymyksiini.

 

Loppukäyttäjä eli oppija mielessä

Käytännössä säilytimme tuotantoprosessissamme parhaat käytännöt, suoraviivaistimme ja karsimme, pohdimme tuotteistusta ja tuotantoprosessia sekä pedagogisia ratkaisuja. Lisäksi toimme palvelumuotoilun läpileikkaavaksi osaksi koulutusten suunnittelua, sillä loppukäyttäjän tarpeiden ja toiveiden huomioiminen on kaiken tekemisemme keskiössä: emme kehitä koulutuksia itsellemme, vaan loppukäyttäjälle. Siis oppijalle. Saattaa ehkä kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta asian käytäntöön tuominen ei kuitenkaan aina koulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa ole aivan helppoa.

Palvelumuotoilun mukana lisäsimme prosessiin joitain uusia vaiheita, kuten asiakasymmärryksen hankkimisen ja eOppiva-canvat. Jo viime kesänä yhdessä valtionhallinnon työntekijöiden kanssa työstetyt eOppiva käyttäjäpersoonat eli mallikäyttäjät auttavat kohderyhmän ymmärtämisessä.

Työkirjassa on koottuna yhteen ajatuksemme digitaalisen koulutuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä konkreettisia työkaluja yhteiskehittämiseen. Niin ja syntyihän siinä sivussa myös eOppivan yhteiskehittämisen manifesti! Oppiminen tapahtuu ennen kaikkea vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, joten sen sijaan, että yrittäisimme tietää kaikki vastaukset kaikkiin kysymyksiin digitaalista oppimista koskien, olemme mukana oppimassa yhdessä asiakkaidemme, verkostojemme ja loppukäyttäjiemme kanssa.

 

Protoversion testaamista ja nopeaa reagointia käyttäjäkokemuksiin

Nyt käyttöön otettu pelikirja on ensimmäinen protoversio. Testaamme sitä ja työkalujemme toimivuutta seuraavat 4 kk, jonka jälkeen käyttökokemusten ja palautteen pohjalta työstämme seuraavan version. Meillä on jo nyt paljon ideoita tuotteistamme, mutta sen sijaan, että rakentelisimme niitä ja niiden prosesseja Yliopistonkadun kulmahuoneessa keskenämme, lähdemme heti testaamaan ja kehittämään niitä oikeiden käyttäjien ja projektien parissa. Näin saamme myös nopeasti ja ketterästi muutettua suuntaa, jos vaikka huomaamme, että jonkun asian voisi tehdä vielä paljon fiksummin, tehokkaammin tai yksinkertaisesti paremmin.

Jo ensimmäisen eOppiva-kuukauteni aikana huomasin, että monipuolisesta taustastani erilaisissa tehtävissä markkinointiviestinnän, visuaalisen viestinnän ja koulutuksen parissa on hyötyä digitaalisen oppimiskokemuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Myös koulutustaustani (Taiteen maisteri, medianomi ja ammatillinen opettaja) on aika passeli sekoitus tähän hommaan. Oikeastaan voisi sanoa, että olen unelmahommissa: tässä työssä yhdistyvät kaikki ammatilliset inhohimoni oppimisesta yhteisöllisen designin menetelmiin & palvelumuotoiluun, yhteiskehittämiseen, visuaalisuuteen, konseptointiin ja projektointiin.

 

Yhteiskehittämisessä jokainen pääsee tekemään

Onnistuneen verkkokoulutuksen toteuttamiseen tarvitaan monenlaista asiantuntijuutta. Tuomalla parhaat asiantuntijat ja loppukäyttäjät yhteen, voimme saavuttaa enemmän kuin kukaan meistä yksin. Yhteiskehittäminen ei eOppivassa ole pelkkää perusjargoniaa: Meidän kanssa kun ryhtyy hommiin, joutuu itsekin käärimään hihat. Samalla voi kuitenkin luottaa siihen, että prosessi on huolella mietitty, jämptisti johdettu ja kunhan siihen sitoutuu, lopputulos on taattu.

 

Haluatko tutustua pelikirjaamme?

Lähetä sähköposti osoitteeseen info@eoppiva.fi, niin saat kirjan pdf-muodossa itsellesi. Voit myös tutustua sen näköisversioon. Otamme mielellämme palautetta ja ideoita vastaan pelikirjaan liittyen.

 

Saara Saarinen (TaM, AmO, Medianomi AMK) on eOppivan verkkopedagogi, koulutussuunnittelija ja palvelumuotoilija / oppimiskokemussuunnittelija.