Julia Korkman

Julia Korkman

Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman on aikoinaan väitellyt lasten kuulemisesta seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen yhteydessä ja toiminut lähes 15 vuotta HUS lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikössä ennen siirtymistään Euroopan kriminaalipolitiikan instituuttiin HEUNIin. HEUNIssa Korkman työskentelee rikosuhrin aseman parantamiseen tähtäävissä hankkeissa (mm lasten verkossa kohtaama seksuaalinen väkivalta sekä lapset ihmiskaupan uhreina), kouluttaa ammattilaisia ja julkaisee tieteelliseen näyttöön ja käytännön työn kokemuksiin perustuvia ohjeistuksia ja muita julkaisuja. Hän johtaa myös Åbo Akademin oikeuspsykologian tutkimusryhmää yhdessä apulaisprofessori Jan Antfolkin kanssa ja on mm tutkinut lapsiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä, riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä, todistajien kuulusteluihin liittyviä tekijöitä, silminnäkijätunnistuksia, päätöksentekoa, raiskausuhrien kokemuksia, sekä turvapaikkaprosesseja.

Mitä voin kysyä sinulta?
Olen taloushallinnon tehtävissä valtiolla, mitä opiskelisin?
Haluaisin oppia kestävästä kehityksestä. Ehdota koulutuksia!
Tervehdys! Olen eOpas, AI-oppaasi eOppivassa. Kehityn ja opin jatkuvasti auttaakseni sinua löytämään sopivia koulutuksia. En tallenna henkilötietojasi, ja anonymisoidut keskustelut tallennetaan vain palvelun kehittämistä varten. Miten voin auttaa sinua tänään?
Mitä voin kysyä sinulta?
Olen taloushallinnon tehtävissä valtiolla, mitä opiskelisin?
Haluaisin oppia kestävästä kehityksestä. Ehdota koulutuksia!
Huomasin, että et ole kirjautunut palveluun. Kun kirjaudut sisään, pystyn tarjoamaan sinulle tarkempia vastauksia.