Tuire Suihkonen   17.11.2019

”Uusi vuosi, uudet opinnot”

Heinin lempivuodenaika on syksy, koska silloin pääsee todennäköisesti ainakin yhteen uuteen koulutukseen. Ei sillä ettei hän opiskelisi itsenäisesti muutenkin – päinvastoin. Kun Heini haluaa oppia, keinot siihen löytyvät heti.

Jos en tiedä jotain, otan siitä saman tien selvää.

Viimeksi Heini innostui palvelumuotoilusta, fasilitoinnin menetelmistä ja ratkaisukeskeisyydestä. Nyt vuorossa taitaa olla tiedolla johtaminen. Sanapari on noussut esiin niin monessa yhteydessä, ettei Heini voi enää olla tutkimatta ilmiötä tarkemmin. Blogipostaus, uutinen, tiedote, raportti. Kokonainen koulutusohjelma! Toinen ja vielä kolmaskin blogipostaus.

Tästä on löydyttävä verkkokoulutus…katsotaan. Ja löytyihän se! Aloitan tästä. Olisikohan tästä myös syksyllä lähikoulutusta? Olisi kiva päästä keskustelemaan opitusta muiden kanssa. Pitäisikö minun alkaa taas järjestää opintopiiriä? Mikä epäkoulutus? Kuulostaa kiinnostavalta. Koska voin ilmoittautua?

Heini syventyy koulutukseen. Ajantaju katoaa. Hän pohtii tehtäviä, samastuu moneen kohtaan. Onpas hienoa, että muutkin ovat huomanneet tiedon olevan vaikuttavimmillaan visualisoituna ja tarinan muodossa. Kyllä, luovuus ja empatia ovat entistä arvokkaampia nyt, kun tietoa on enemmän kuin liikaa. Ja tätä tietoa pitäisi pystyä jalostamaan toiminnaksi. Lasketaanko, jos tämän koulutuksen jälkeen muistaa edes kerran miettiä omia ajattelunsa vinoumia päätöksiä tehdessään? Kai se on ainakin hyvä alku, Heini miettii.

Tunti kuluu kuin siivillä. Lopuksi Heinillä on koulutuksen lisäksi auki 8 uutta välilehteä, joista jokaisessa on jotain uutta ja mielenkiintoista selvitettävää. Hän lähtee tutkailemaan löytöjään järjestelmällisesti, yksi kerrallaan.

Minun on jopa vaikea selittää sitä innostuksen tunnetta, jonka saan oppiessani jonkun uuden asian tai taidon. Se vaan on niin kivaa.

Uuden tiedon omaksuminen on Heinille helppoa. Hän etsii itselleen mieluisimmat keinot oppia ja kokeilee hanakasti uutta. Ei ole väliä, tapahtuuko uuden oppiminen lukemalla kirjoja, googlettamalla vai luentosalissa. Riittää, että asia kiinnostaa ja se on esitetty mielenkiintoisella tavalla.

Etsiessään tapoja kehittää omaa osaamistaan Heini keksii yleensä myös joukon uusia kiinnostuksen kohteita. Tiedosta tekoihin -koulutuksen lisämateriaalista hän siirtyy takaisin eOppivaan jossa muisti nähneensä jotain paikkatietoon liittyvää. Heini on kuullut kyllä sanan joskus aiemminkin muttei ole ikinä selvittänyt, mitä ne paikkatiedot oikein ovat.

Heini päättää ottaa asiasta heti selvää, avaa koulutuksen, syventyy. Ajantaju katoaa.

 

eOppivan digitaalisten koulutusten suunnittelu- ja toteutusprosessissa loppukäyttäjä eli oppija on kaiken keskipisteessä. eOppivan mallioppijat on työstetty yhdessä valtionhallinnon työntekijöiden kanssa työpajoissa vuonna 2017. Ne auttavat hahmottamaan koulutuksen kohderyhmää ja oppijoiden monenlaisia tarpeita. Huomioimme kaikkien mallioppijoiden tavat oppia ja asennoitua koulutuksia suunnitellessamme. Voit tutustua tähän ja muihin oppijoihin tarkemmin lukemalla Pelikirjaa.

Ikuisen oppijan tarinan on kirjoittanut eOppivan sisältöasiantuntija Tuire, joka myöntää hyödyntäneensä muutoin fiktiivisessä kertomuksessa omia kokemuksiaan.